18-vuotiaat katsovat mustavalkoelokuvaa

Casablancan alkumetreillä Pirjo A. etsii sohvan alle kadonnutta kissaa. "Vaikuttaa vähän tylsältä." Selitän, ettei tässä elokuvassa kuulukaan tapahtua mitään. Kolmoisdraama, tuhoon tuomittua rakkautta. Bogart on niiden mielestä helvetin ruma äijä. "Kato nyt miten se kohtelee naisia!" Poikien mielestä Bogie on sopivan tyly, muutama hörähdys irtoaa.

Bergman ja Bogart suutelevat Pariisissa. Pirjo B. alkaa hohottaa, muut tytöt tirskuvat mukana. "Eikö tämä ole teistä yhtään tunteisiin vetoava?" "Mitäs tossa on, riittäähän noita hoitoja."

Kännykännäpyttely alkaa. Pirjo B. saa tekstiviestin pojalta, jonka on tavannut. Suhdetta ei kannata jatkaa, välimatka on liian pitkä. Bergman uhkaa aseella. Bogie ei anna kirjettä, ja päädytään suutelemaan sohvalle. Yksi pojista nukkuu television ääreen.

Ennen loppukohtausta Pirjojen on pakko päästä savuille parvekkeelle. Sillä aikaa Bogie päättää pelastaa naisensa. Miehen kunnia on todistettu jälleen. Lentokentän sumussa Bogie ja Bergman eroavat. Ei kyyneliä, vain haukottelua. "Joks tää loppu? Hyvä."

Kevätkiireet

Se on nyt niin, että olen täysin laiminlyönyt tämän julkisen, kirjallisen osion elämässäni. Ja syynhän te varmaan, hyvät kollegat kautta Suomen, ymmärrätte. No, ensinnäkin ovat tietysti lausunnot, joita on kirjoitettava joka välissä, ja sitten ei niin tee enää mieli muuten takoa tätä konetta. Toiseksi on saunaremontti ja pihatyöt ja muut sellaiset, jotka on saatava valmiiksi ennen Bulgariaan lähtöä, joka tapahtuu välittömästi Suvivirren jälkeen. Eli saattaa olla, että tällä sivustolla on hiljaista syksyyn asti minun osaltani. Te muuthan voitte edelleen sydämenne kyllyydestä kuluttaa blogini sivustoja omilla teksteillänne. Kesän ajaksi avaan uuden Bulgaria-blogin, jotta voitte käydä lukemassa ja kommentoimassa elämäämme Balkanin takapihoilla!

PIHAKIRPPUTORI

Heti kun teillä on runsaasti aikaa -näin toukokuun lausuntojen keskellä- voi lähteä peräkärryn kanssa kävelylle kohti Kuukkaria.
Erityisesti sunnuntaina 18.5.
Aamusta alkaen, ellei sada, on tarjolla AINAKIN:
- lasten- ja vauvanvaatteita (Ruskovilla)
- koriste-esineitä ( aina tarpeellisia, mahtuu peräkärryttömällekin)
- hiili- ja kaasugrillit
- lasten polkupyörä ( poikien)
- trampoliini ja turvaverkko ( halkisija 3.95m ja verkko inan isommalle)
- pihakeinu
- puiset puutarhakalusteet ( mallia jämerä)
- kirjoja
-potkukelkka
- potkulautoja

Osa tuotosta päiväkodillemme


Saa ottaa kaveritkin mukaan!

Näytöstä pukkaa

Noh niin, vihdoinkin ollaan niin pitkällä, että uskaltaa jo muutaman sanan kirjoittaa näytelmän teosta. On ollut aikamoista haipakkaa nämä viikot. Mutta nyt ollaan jo niin pitkällä, että ensi viikolla ovat yleisöesitykset. Näyttelijät osaavat vuorosanat, puvusto on valmiina, lavastusta kokeillaan huomenna ensi kertaa ja musiikki toimii! Sitten puuttuu enää valaistus.

Oppilaat ovat alun innostuksen ja sen jälkeisen pikku notkahduksen jälkeen nyt hyvin sisällä rooleissaan, tietenkin 5- luokkalaisen tavoin. Jotkut ovat luontaisia näyttelijöitä, ja toiset vaativat jähmeytensä sulattelua yhä uudestaan. Eli loistosuorituksia ja nopeasti popotettuja vuorosanoja hiljaisella ääneellä, kädet kylkiä myöten seisten. Täytyy pitää mielessä, että ei olla Kansallisteatterissa vaan ihan koulun näyttämöllä.

Palaamme asiaan!

muuttavaisella on tavaraa..

HEI YSTÄVÄT,
lähestyn teitä nyt jo toista kertaa, koska äskeinen kirjoitelma hävisi taivaan tuuliin.
Siis täällä steinerkoulun opettaja, nykyään sijaisuushommija, joka on tukevassa keski-iässä päättänyt lähteä viisihenkisen perheensä kanssa lähivuosiksi isän työn perässä kohti Keski-Eurooppaa.
Alkuinnostustakin on ollut - ja hämmästystä rohkeudesta - nyt päällimmäisenä kuitenkin on käytännön asioiden määrä. Yllättävän suuri määrä. Ensin ajatteli noin vain puutalon vuokrauksen onnistuvan, ja sitten siirretään hiukan huonekaluja yhteen huoneeseen, pian ollaan takaisin ja sitten on nähty muun maailman waldorfkouluja ja kielitaito on vähän karttunut siinä kuin huomaamatta..
Eilen kuitenkin allekirjoitettiin talon myyntipaperit. Nyt pitää puunata ja siivota paikkoja nykyista enemmän, jotta asunnon katselijoiden huomio kiinnittyisi olennaiseen eikä tiskikasaan yms. Itsekin olemme juosseet esittelyissä, sillä jokin tukikohta tänne pitää jäädä. Emme mahdu sukulaisten luo täällä käydessämme ja Meeri tarvitsee jonkun paikan, jos palaa kirjoituksiin tai aiemminkin. Puhumattakaan meistä muista.

Tarkoitus on tässä kuitenkin mainostaa PIHAKIRPPUTORIA Kuukkarissa eräänä kauniina tulevana toukokuun viikonloppuna. ON nimittäin tavaraa ja tauhkaa, josta on eroon päästävä. Löytyy huonekaluja, vaatteita, kuntosalikeskusta, potkukelkkaa, astioita yms.yms. Ja halvalla lähtee!
Sinikka on luvannut tulla hommiin mukaan. Hyvä juttu.
Osa tuotosta päiväkodin hyväksi.
Suuressa maailmassa tämmöisiä kuulemma järjestetään. Nyt myös Porissa.

Voin raportoida myöhemminkin miten vähäkielitaitoisten ( auf Deutsch) matka Baijeriin ja steinerkouluun siellä sujuu. Siina on enemmän nostetta kuin muutoksen kourissa kamppailevassa tädissä.

Riikka

Viikon päästä

Viikon päästä alkavat suuren draaman päivät. Näytelmäjakso pyörähtää käyntiin, ja sitten eletään 4 viikkoa kuin muilla mailla. Onhan se ihanaa! Suunnitelmat ovat jo pitkällä, pian nähdään, kuinka ne toimivat käytännössä.

Rekvisiittaa tarvitaan oikeastaan aika vähän. Näppäräsormiset oppilaat valmistavat nokkospaitoja matonkuteista, leikkaavat joutsenien silhuetit ja rakentavat veistotunnilla parvekkeen kaiteet. Satoja paperiruusuja on jo ryhdytty askartelemaan. Koulun mahtavasta puvustosta löytyvät asusteet lähes kaikille. Papukaijan puku ja sävellykset lauluihin on tilattu. Onko tämä näin helppoa?

Ai niin, kukaan ei osaa vuorosanoja, eikä kenelläkään ole aavistustakaan, milloin astua näyttämölle. Alusta on siis aloitettava. Ja voin kuvitella, kuinka eräs joukko painelee pitkin salia, eikä jaksa 15 minuuttia kauempaa koko hommaa, vaan ryömii lavan alle ja on koko ajan myöhässä tai väärässä paikassa, eikä muista mitään mitä piti tehdä.

Mutta kuten olen jo aiemmin todennut; meiltähän ei konstit lopu. Olen kehitellyt koko joukon oheistöitä, joista tärkeimpänä näytelmäjakson vihko. Vihkoon laaditaan kohtausluettelot, selostukset omasta roolihahmosta ja tämän osuuksista kussakin kohtauksessa. Lisäksi piirretään kunkin kohtauksen näyttämönäkymä jne... Ja jotta homma ei loppuisi, aina välillä solmitaan nokkospaitaa ja ruusujen väsäämistäkin riittää.

Että näillä eväillä mennään, uhosi opettaja tänään pääsiäisloman vahvistamilla voimilla!

Kuvataidetunti ja piirustushaluton oppilas

Yleensä piirustushaluton oppilas on poika. Hän pitää matematiikasta ja muista kirveellä veistetyistä suorista linjoista. Hänestä tulee isona insinööri, steinerkoulun käynyt sivistynyt insinööri.
Yhdeksännellä tälle pojalle opetetaan hiilitekniikkaa. Hiili sotkee sormet ja puseron, mitä naispuoliset oppilaat eivät mitenkään kestä. Insinööri mustaa koko paperin ja sanoo, että valmista on. Tällä metodilla hän tekee suurimman osan töistään: 5 min ja valmista on.
Kympillä johdattelen oppilasta linotöiden jyrkästi rajaavaan maailmaan. Ajattelen innokkaana jo etukäteen, että tästä poika varmasti kiinnostuu. Oppilas jyrsii linolevyn läpi reiän. "Ei onnistunu."
Hiki otsalla opettaja ajattelee 11.luokkaa. Pitäisi palata maalaamisen pariin. Jostain kumman syystä maalaten oppilas saa aikaan kuvan, johon on itsekin tyytyväinen: auringonlasku ja linnanrauniot. Insinöörin sisällä asuu siis romantikko?
Piirustushaluton oppilas valitsee vain pakolliset kuvataiteen kurssit. Vihkonsa reunaan hän jatkaa piirtelyä. Yleisin aihe on tuttu karjalanpiirakka, kirkkovene, miten tätä ikivanhaa kuvaa kutsuttaneenkin. Sama aihe toistuu puheessa välikkeenä, pilkun sijasta.

Ah! Viikonloppu!!

Miten sitä odottaakin niitä kahta aamua, että saa nukkua niin kauan kunnes nahkavekkarit herättävät...joskus voi jopa senkin jälkeen torkkua puolitokkurassa, jos veljesten riekkuva leikki ei muutu veriseksi tappeluksi.
Takaraivossa tosin jyskyttää jo vuosittaiset sepustukset oppilaiden menestyksestä kuluneena vuotena ja kesärunojen kasaan kaapiminen tuntuu takkuavan viikosta toiseen. Solmujen kuvat ovat olleet jo pöydälläni kaksi viikkoa, mutta ainoa mitä olen kyennyt tekemään niille, on pikainen selaaminen. Jos saisi edes homman auki, niin siitä se sitten taas lähtee. Sen verran olen päässyt eteenpäin, että tänä vuonna ammattirunojen sijasta annankin "kesärunoiksi" suomalaisia sananlaskuja ---iskuja suoraan sydämeen ja huumorinsuoneen. Suonen sykkiminen on vaan ollut hidasta.
Joitakin vuosia sitten, kun lapseni olivat pieniä ja vietin aikaani mm. hiekkalaatikon reunalla, huomasin, että vau!! Kevät tulee ja uutta syntyy---sen kokemuksen olin lähes tulkoon unohtanut edellisen kahdeksan vuoden pestin aikana. Aikani kului niin oppisisältöjen kuin lausuntojenkin parissa sisätiloissa.
Tässä sitä taas ollaan ja jahkaillaan, josko se inspis iskisi muutoin kuin pakon edessä...muistanpa kollegani jos toisenkin saapuneen kevätjuhliin hameen helmat viuhuen tai ylipirteä ilme naamallaan A4-pinkka kainalossa ilman yöllistä lepoa. Pyrin kuitenkin aktiivisesti siihen, että homma hoituisi vähän niin kuin itsestään ja ennen kuin kajahtaa " Jo joutui armas aika...".

Tule, inspis, tule!!

Kiroilemisesta ja muuta

Tässä eräänä päivänä välituntivalvonnasta palaava kollegani kertoi minulle kuulleensa, kuinka kaksi minun tyttöäni oli kiroillut pihalla suureen ääneen. Liikuntatunti oli juuri alkamassa, joten salin ovella pysäytin kyseisen kaksikon ilmoittaakseni, mitä olin tietotoimistosta kuullut. Koska kyseessä ovat varsin itsevarmat, melko kovaääniset ja "vahvaharteiset" emännät, esitin faktat hyvin tiukkaan sävyyn. Seurasi silmien pyörittelyä ja vastaväitteitä tyylin ei sitten varmaan olla kirottu. Sanoin, että nyt puhutte lööperiä, tietolähteeni on täysin varma ja tätähän on kuulemma ollut aiemminkin. Syvä hiljaisuus. Tunnin loputtua palasin asiaan. No, mitenkäs se kiroiluasia? Nyt vastaa toinen topakasti;" Jos on olluki, se loppuu. Ja kerron itse äidille, ei tarvi soittaa." Ja toinen; " Loppu on."
Sitten päätimme säästää kiroilut ylemmille luokille, jos nyt vielä tulee tarvetta moiseen.

Näytelmää on nyt luettu aamutunnin lopuksi aina pätkä kerrallaan. Vähitellen lapsille alkaa hahmottua tarinan juoni ja henkilöiden luonteet. Kovaa spekulointia käydään siitä, kenellä on suurin ja kenellä pienin rooli, vuorosanat laskemallahan se selviää. Lähes kaikki ovat rooleihinsa suhteellisen tyytyväisiä, tosin moni toivoisi, että saisi olla äänessä enemmän! Näytelmässä on 11 prinssiä ja 2 kuningasta. Kun poikia on vain 9, ovat myös tytöt saaneet prinssinrooleja. Yhtä lukuun ottamatta nämä tytöt ovat suhtautuneet tyynesti valintaansa. Tämä yksi lukee nyt prinssinrooliansa nenä nyrpeänä ja yrittää saada jonkun vaihtamaan osia. Olen vain katsellut, miten asia etenee. Joka päivä hän saapuu ilmoittamaan minulle, kenen rooliin hän haluaa vaihtaa. Tähän mennessä kaikki ovat antaneet hänelle pakit. Katsotaanpa, millainen draama tästä syntyy!

Näytelmän teosta

Oppilaiden kanssa 12. luokan näytelmää tehdessä voi tapahtua seuraavaa:
- Näyttelijä tippuu kulissi-ikkunasta ja katkaisee kätensä.
- Näyttelijä ihastuu toiseen näyttelijään, nojailevat toisiinsa luokkaretkellä, menevät myöhemmin naimisiin ja hankkivat lapsia.
- nyrkkitappelu (oppilaat keskenään)
- lyönti avokämmenellä oppilastoverin poskelle, kun toinen ei ole opetellut repliikkejä ajoissa (varottava ärsyttämästä perfektionistisia tyttöoppilaita)
- Näyttelijä putoaa lavalta esityksen aikana.
- Nahkatakki syttyy tuleen. Tästä variaatioita, mm. tyyny syttyy tuleen.
- Tarpeisto on hukassa, esim. avainkohtauksessa tarvittava pistooli tai sivuhenkilön irtoparta.
- Puhumattakaan että näyttelijä itse on hukassa ja hälytetään paikalle kotoa tapetoimasta.

Kuuluisia lauseita, joita ei olisi koskaan uskonut näytelmäharjoituksissa lausuvansa: "Ei saa harjoitella suudelmaa liikaa, että luontevuus säilyy."

Haetaan ensi vuoden näytelmää, jota ei tietenkään löydy. Kuusi miesroolia, kaksi naisroolia. Shakespeareen ei ihan ryhmää riitä. Ehdotuksia?

Kaukomaan prinssi

Kyllä huomaa, että on kevättä ilmassa. Aamulla kouluun lähtiessä on jo täysin valoisaa. Aamurunoa lausuttaessa lasten päät kääntyvät luokassa ikkunoita kohti, kun auringon profiili kuvastuu taivaanrantaan. Nytkö se on ohi se pimeys ja lumeton ankeus. Tässäkö se oli se Porin talvi, jota ei oikeastaan ollutkaan. Kyllä nyt on kevät, sillä nuoret varsani, ne sorjat tyttökultani ovat täysin seonneet! Luokassa ne poukkaavat ympäriinsä supattelemassa ja tirskumassa. Vähän väliä on jonkun vuoro punastua. Ja mikä kiire sinne välitunnille nyt on, kun koko talven on saanut tätä neitilaumaa melkein kädestä pitäen taluttaa ulos.
Jaahas, onhan se opettajakin joskus ollut samassa iässä ja pian se huomaa, mistä on kyse. Kuudenteen luokkaan on tullut vieraileva tähti , poika, oikea kaukomaiden ruskeasilmäinen prinssi! Kerta kaikkiaan ihana tapaus, ja kun se viipyy koulussamme vain viikon, liittyy tähän sydämiä hykerryttävään asiaan jo alusta pitäen sopivasti kaihoa. Kyllä on jo opettajankin sydämessä kaihoa, kun tämä nyt loppuisi. No, vielä kaksi päivää ja sitten rauha. Mutta taitaa se mennä ensi viikostakin pari päivää ennen kuin jälkipelit on puitu. Ja mitenkähän mahtaa mennä huominen Kalevala-juhla esitys, kun se prinssikin on katsomassa....

Vaihtoehto A

Nyt se on todistettu, että speda (steinerope) on maailman yksinäisin puurtaja! Kukaan ei ilmoittautunut näytelmäni salaiseksi viimeisen kappaleen haltijaksi. Joten otetaanpas tietokone kauniiseen käteen ja aletaan vetää näytelmään loppua, joka taitaa mahtua kolmeen sivuun kadonneiden kymmenen sivun sijaan. Mutta eihän tässä hätää, jakso on vasta kuukauden päästä ja kestää vielä kauan ennenkuin olemme lukuharjoituksissa päässeet niin pitkälle, että loppu häämöttää ja silloinhan vastaan tulevatkin open kirjoittamat upouudet sivut! Meiltähän ei konstit lopu, sanoi jo edesmennyt isänikin, olen samaa mieltä.

Lomaviikko

Täällä viikolla koulun ovet pysyvät kiinni. Kevätlukukausi on jo niin pitkällä, että nyt pitäisi viikko suksilla sujutellen kerätä lisää voimia loppulukukaudeksi. Pitäisi niin, vaan ei ole lunta, vieläkään. Mutta aurinko paistaa ja selkeästi näyttää valoisammalta.

Vaikka on loma, steinerkoulun opettaja ei lomaile kuin osittain. Näytelmäjakso lähenee ja valmis teksti pitäisi pian olla jaossa. Hain sopivaa näytelmää pitkään. Ja lopulta löysin sen lähempää kuin ikinä olisin uskonut, nimittäin opettajien kahvihuoneen pöydän alta! Kahvia hörppiessäni silmäni osui laatikkoon, johon kaikki kouluun kerääntyneet näytelmäkäsikirjoitukset oli kasattu. No, kuinka se siellä pöydän alla oli, on jo toinen juttu, johon emme voi nyt keskittyä.

Joka tapauksessa laatikosta löytyi H.C.Anderssenin näytelmä Villit joutsenet, jossa on jumalattomasti rooleja eli juuri minun 26 -päiselle laumalleni sopiva. Innostuin siis kovasti. Näytelmä on esitetty koulussamme 13 vuotta sitten, joten sopiva aikakin oli jo kulunut edellisestä kerrasta. Hienoa, nyt se on tässä, ajattelin. Silmäilin näytelmän pikapikaa läpi ja annoin sen sitten eurytmianopelle, sillä muutamat kohdat voisi sovittaa eurytmisesti esitettävästi. Seuraavana päivänä erytmianopettaja tuli sanomaan minulle, että näytelmästähän puuttuu loppupuolelta 10 sivua. Viimeinen sivu on kyllä paikallaan mutta sitä edeltävät 10. Mylläsin pöydänalus laatikon ympäri, mutta sivuja ei löytynyt. Soitin Näytelmäkirjailijaliittoon, josko sieltä saisi uuden. Ei ole kuulemma ollut enää vuosiin.

No niin, minulla on tai olisi luokalleni sopiva näytelmä, mutta sen ainoasta kappaleesta puuttuu kymmenen viimeistä sivua. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Mitä siis tehdä? Vaihtoehto a) opettaja kirjoittaa itse lopun omasta päästään ( käyttäen hyväksi alkuperäistä tarinaa) b) joku tämän sivun lukijoista muistaa, että meidän koulullahan on tämä näytelmä tai mahdollisesti tietää jonkun, joka voisi tietää jonkun jne. Kysäiskääpä, sillä luokkani odottaa valmista tavaraa heti loman jälkeen. Enkä herran tähden jaksa enää ruveta etsimään uutta!

Pipa

Opettajan suurin onni on väijyä pipoa sisällä käyttäviä poikaoppilaita.

Jo aamusella opettaja valmistautuu kyttäämään. Hän tuntee mielihyvää nypätessään aamutunnilla nukkuvain teinien päästä mustat porilaisen jääkiekkojoukkueen tunnuksella varustetut villapäähineet. Vastustusta ei vielä synny.

Ruokailussa onkin jo tiukempaa. Kalasoppa maistuu pipo päässä paremmalta. Pipon nyhtäminen päästä aiheuttaa vastustelua, lieviä karjahduksia ja pipon piilottelua.

Iltapäivätunnilla hoppari pukeutuu yhä pipoon. Luokassa on kuuma, patteri homottaa täysillä. Käsken riisumaan pipon. Oppilas riisuu paitansa.

Seuraavana päivänä lähden kouluun karvalakki päässäni. En ota karvalakkia pois koko päivänä. Opettajainhuoneessa kukaan ei uskalla kysyä lakista, oppilaiden kyselyihin en vastaa. Karvalakissa tulee jonkin verran lämmin, mutta pidän sitkeästi lakin päässäni.

Loman tarpeessa? Tarina on fiktiota ja perustuu vain löyhästi todenkaltaisiin tapahtumiin.

Luokallinen kullanmuruja

Minulla on käynyt mainio tuuri, sillä minulla on luokallinen oikeita kullanmuruja oppilaina. Ja viidennellä luokalla he ovat ehdottomasti parhaimmillaan. Viides on lapsuuden kulta-aika, ja todellakin, joka päivä sen voi kokea. Tämän ikäiset osaavat jo paljon ja ovat valmiita kaikkeen. Minun tarvitsee vain antaa aihe ja pistää raamit paikalleen, ja heti alkaa tapahtua. Näin kävi myös Pori-näyttelytöiden kanssa. Lapset ottivat asian välittömästi omakseen. Työt näyttävät valmistuvan ennätysajassa.

Nyt käyskentelevät hevoset vetisellä rantaniityllä, teltta on pystytetty Siikarannan sorakolle, hämärtyvässä illassa onkija heittää vapansa Kokemäenjokeen, tyrskyt lyövät Kallon rantakallioihin, merikotka nousee siivilleen sinisenä hohtavan meren ylle, Yyterin hietikolla kukkii rantavehnä ja lempeät aallot huuhtelevat uimareita ja paljon muuta. Istun luokassa korkella tuolillani ja melkein kyyneleet silmissä katselen sitä intoa ja antaumusta, jolla lasten kotiseuturakkaus avautuu kuviksi.

Ensi viikolla kuvat saavat kumppanikseen runoja, joiden luulen pulppuavan yhtä esteettömästi.
Tätä menoa opettajakin pääsee vielä juhlatunnelmaan ja alkaa toivoa, että olisi sittenkin syntynyt perusporilaiseksi ja saanut Ässä-lippiksen 1-vuotispäivälahjaksi.

Kotikenttäetu

Nyt sattuu olemaan niin, että Pori täyttää tänä vuonna 450 vuotta. Siitä on seurauksena kaikenlaista hössötystä näillä nurkilla pitkin vuotta. Koska minulla ei ole vuosisataisia siteitä tähän saviseen, entiseen merenpohjaan, enkä ole kuunnellut jo äidinmaitoa latkiessani, kuinka lehtokurppa kurnuttaa ruovikossa Kokemäenjoen suistossa, on minulla hiukan vaikeuksia päästä juhlatunnelmaan. Mutta yritän kovasti, sillä minun opetettavakseni on suotu luokallinen näitä savesta siinneitä, geeniperimältään aitoja porilaislapsia, oikein mukavia sellaisia.

Tänä juhlavuonna meidänkin koulumme haluaa tietysti antaa oman panoksensa kotikaupungin juhlistamiseen. Koko koulu marssii esiin porilaisen kauppakeskuksen käytävälle pystytettävässä näyttelyssä. Opettajien tehtävänä on ollut miettiä omalle luokalleen Poriin sopiva teema, jonka pohjalta oppilaat sitten valmistavat näyttelyyn töitä. No, sehän on helppoa. Monella luokalla teema löytyy kuin itsestään. On historiaa, geologiaa, kasvi- ja eläinoppia, maantietoa yms. Ja kaikestahan sovittiin jo vuosi sitten ja syksylläkin siitä puhuttiin ja joka toisessa opettajainkokouksessa muistutettiin ja välillä jo vähän kovemmalla äänelläkin.

Mutta jotenkin se aika vaan kului, ja maantiedon jaksokin jo meni, ja yhä on luokkani näyttelytyöt tekemättä. No, tänään sitten havahduin, että enää ei lykkääminen onnistu. Poria on perskules vieköön juhlittava! Sitten tässä illansuussa suunnistin kirjastoon ja päätin ( taas kerran), että otetaanpas oikein kunnon kakkupala (tämäkin taas kerran); meidän luokkamme teema olkoon se vetisin osa Poria eli juuri se kurpparuovikko ( siis Kokemäenjoen suisto) ja meri vielä kaupan päälle.Tämä kaikki näin maantieteelliseltä kannalta tarkasteltuna. Sisämaasta kotoisin olevalle on näissä suisto- ja merimaisemissa riittänyt jatkuvasti ihmettelemistä ja ihailemista.
Huomenna aloitetaan, ja määräaikaan mennessä lapseni ovat tehtävänsä hoitaneet, hehän ovat porilaisia!

Draamaa ja rokotuksia

Tämä lauantaiaamu alkoi rankalla jumppatunnilla! Se oli tarpeen pään tyhjentämiseksi viime viikon ryvettymisistä. Viikon koettelemukset alkoivat jo maanantaina vanhempainillassa, jossa rauhallinen keskustelu sai yllättäviä käänteitä. Illan päättyessä lähdin pahoilla mielin kotiin. Vanhempainilta poiki soppaa syötäväksi koko viikolle. Mutta tämähän on meidän arkea ja siihen me olemme tottuneet, vai olemmeko? Vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että näitä draamoja tulee ja menee, aina ne jossakin määrin saavat tasapainon järkkymään. Vuosien myötä luulee tottuvansa ja osaavansa asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Päivällä siihen pystyinkin, mutta kylläpä vain kieriskelin monta yötä ajatusten velloessa unettomassa päässä. Paha mieli tuntuu pahalta, ei siihen järki auta.

Luokassamme ovat käynnissä terveystarkastukset. Aina kaksi oppilasta lähtee kerralla aamuntunnin loppuminuuteilla terveydenhoitajan vastaanotolle. Tämä tarkoittaa sitä, että ne kaksi istuvat kuin tulisilla hiilillä koko tunnin, hihittelevät hermostuneina ja kykenevät vain vaivoin keskittymään yhtään mihinkään. Ja ne, jotka ovat jo käyneet tarkastuksessa, kertaavat ja vertaavat kokemuksiaan ja jakelevat auliisti neuvoja lähtijöille. Tunti keskeytyy vähän väliä, kun keskustelu kiihtyy äänekkääksi väittelyksi esim. siitä, miten pituusmittaukset tulevat vaikuttamaan vaikkapa liikuntatuntien jonojärjestykseen tai sattuuko verikokeen ottaminen. Opettaja on ihan out kuvioista, kun hän ei ole käynyt vastaavassa tarkastuksessa just tällä terkkarilla, eikä näin ollen ymmärrä mitään. Kyllä vertaistuki on tässäkin valttia!

Rokotusten, verikokeiden, pituus- ja painomittausten lomassa olemme kaikesta huolimatta päässeet historian jakson loppuun. Ehdimme kuin ehdimmekin käydä kaikki suunnitellut asiat läpi, mutta Kreikan historialle on suotava oma jaksonsa maaliskuussa.


,

Opettaja harhailee

Sain taas huomata, että aluksi tehdyt päätökset jakson pituudesta tai sisällöstä eivät aina olekaan niitä lopullisia. Kreikan historian ahtaminen samalle jaksolle Egyptin kanssa ei näytä onnistuvan. Siis tarvitaan vielä toinen historian jakso. Mutta kevätlukukauden on taipumus hurahdella ihan silmissä ja näytelmäkin on tehtävä. Sitten olisi vielä pidettävä lyhyet matikan ja äidinkielen jaksotkin ja eläinoppikin on pitämättä. Apua, kalenteriin lisää viikkoja jostakin. Meneekö teillä muilla aina jaksot putkeen? Olisipa kiva kuulla. Vaikka syyslukukauden alussa kuinka rustaa jaksojärjestyksen, joka näyttää oikein toimivalta, tulee siihen pitkin vuotta sitten muutoksia ja lopulta on hiki tukassa, kun kaikki ei näytä mahtuvan. Ja mitä ylemmäs mennään, sitä tukalampaa tulee.
No, jotakin mukavaakin on näköpiirissä, sillä sopiva näytelmä on ehkä löytynyt. Tieto julkistetaan tällä sivustolla heti, kun asia on varmistunut. Tämä näin mediakielellä ilmaistuna.

Mainoskatko

Nyt se on ilmestynyt!

Marge Simpson, Egyptin kuningatar

Opettaja mietiskelee kotona jaksoon sopivia maalausaiheita.Pyramidit olisi sopiva, mutta niitähän maalaavat kaikki, niitä roikkuu joka koulun seinällä. Ei, nyt tehdään jotain muuta, vähän haastavampaa. Sitten päähän pälkähtää oikein timantti-idea; faaraon ja kuningattaren sivukuvat upeine päähineineen. Siinä samassa opettaja jo alkaa hehkutella mielessään, kuinka upeilta maalaukset tulevatkaan näyttämään! Ne täytyy varmaan laittaa koulun aulan seinälle.

Seuraavana päivänä opettaja esittelee luokalle aiheen ja luonnostelee sitä hiukan taululle.
Oppilaat saavat valita, kumman kuninkaallisista maalaavat. Aika suuri joukko haluaa ikuistaa kuningattaren muotokuvan (johtuisiko tyttövaltaisesta luokasta). Ensin maalataan pohjavärit ja sitten siveltimet jo tavoittelevatkin jaloa profiilia ja korkealle kohoavaa kuninkaallista päähinettä.

Vaikka lapset ottavat työnsä tosissaan, kuten aina, ja ponnistelevat kovasti, aika pian opettaja tajuaa, että haastetta taitaa olla sittenkin vähän liikaa. Alkaa kuulua epätoivoisia parahduksia ja hätäisiä avunhuutoja, ylväistä profiileista kun sukeutuu tötteröhuulisia villamyssypäitä. Ei muistuta Nefertitiä! Yhdennäköisyys on kuitenkin aivan ilmeinen erään toisen naishenkilön kanssa, nimittäin Marge Simpsonin. Huomio alkaa hymyilyttää opettajaa. Nyt täytyy toivoa, ettei kukaan lapsista tee samaa huomiota. Silloin ei olisi enää paljoa pelastettavissa. Egyptin kuninkaalliset olisivat auttamatta alennetut Simpsoneiksi.

Vaivoin homma saadaan loppuun. Faaraoiden päähineet onnistuvat hieman paremmin, mutta opettajan mielessään kuvittelema kuninkaallinen loistokkuus jää vielä tulevaisuuteen.
Nämä työt eivät taida kaunistaa koulumme sisääntuloaulaa. Josko päätyvät edes oman luokan seinälle.

Näin sitä tullaan pedagogisten pilvilinnojen kanssa rähmälleen maahan. Mutta opettajahan on vain tavallinen kuolevainen ja joskus hiukan yliarvioi kykyjään!

Egyptiläinen elämänohje

Ole iloinen mieleltäsi
ja seuraa sydämesi toivomuksia,
niin kauan kuin elät!
Pane mirhamia päähäsi
ja pukeudu hienoihin liinavaatteisiin!
Älä vaivaa sydäntäsi,
ennen kuin kuolonvalituksen päivä sinut saavuttaa!
Sillä Osiris ei kuule surevien kirkunaa,
eikä valitus pelasta ketään haudasta.
Sen vuoksi vietä iloista päivää,
äläkä väsy siihen!
Sillä kenenkään ei suoda
ottaa hyvyyttänsä mukaansa,
ja kukaan, joka on vaeltanut pois,
ei ole takaisin tullut!

Talviurheilua Porissa

Länsirannikon talvi on tänä vuonna ollut tasan kolmen päivän pituinen eli lunta on ollut siis kolmena päivänä ja pakkasta ihan yhtä vähän. Koulussa pitäisi tällä hetkellä olla liikuntatuntisin talvilajeja. Ja tällaista talviliikuntaa meillä oli tänään; kävely vesisateessa tekojääradalle, vaattet siis jo valmiiksi hieman märkinä, kun perille päästiin. No, onneksi sai laittaa luistimet jalkaan katoksen alla, ja sitten vaan jäälle vesisateeseen ja ringettepeli pyörimään. Meillä oli neljä joukkuetta, Memfis, Theba, Karnak ja Luxor. Jää oli kyllä hyvässä kunnossa, mutta jään päällä oli mukavasti vettä, niin että kaatuessa sai vielä märiksi nekin paikat, joita sade ei ollut kastellut. Puiset ringettemailat ( siis harjanvarret) imaisivat aika nopeasti vettä, joka siirtyi saman tien lapasiin. Ringette liikkui jäällä töksähdellen vesiesteisiin. Mutta eipä mitä, lapset ovat sopeutuvaisia. Pelit pelattiin ja voittaja saatiin selville. Se oli tänään Memfisin joukkue. Vaatteet vettä tippuen, posket punottaen, hikisinä ja janoisina mutta iloisina lähdimme kotiin." Se on kattokaas niiko faaraon käsis nää säät, ei niil tavalline ihmine mitää voi."

Niili virtaa!

Historian jakso käynnistyi tänään. Niili asettui uomaansa ja aloitti ikuisen virtauksensa lasten vihkoissa. Katsoimme oikein kartalta, miltä se siellä näyttää. Lapset kauhistelivat autiomaan suuruutta kapean vihreän kaistaleen ympärillä. Puhuimme ilmansuuntien merkityksestä egyptiläisten elämässä ja vähän jo faaraostakin. Aloitin siis suoraan Egyptistä ja siitä mennään sitten Kreikkaan. Intiaa ja Persiaa käsitellään, jos ehditään. Kaikkea ei voi saada, aika ei yksinkertaisesti riitä, vaikka 5. luokan historia on yksi innostavimmista jaksoista (no, onhan niitä tietysti muitakin!).
Arkisto ei ole vielä auennut, mutta yritän pikapuoliin päästä tekemään sitä. Olisi hienoa, jos voisi kerätä sinne kiinnostavia kirjoja (siis tietysti steineropekirjoja), jaksovinkkejä ja nettiosoitteita yms. Nytkin olisi mukava vilkaista sieltä Egypti-aineistoa...ehkäpä vuoden päästä se jo toimii.

On se rankkaa olla suosittu...

Tänään taas jostain tuli puheeksi, että meidän koulussa sama opettaja opettaa sinne kahdeksanteen saakka (yhden tytön isosisko on 8.luokalla, asia taitaa olla siksi ajankohtainen).
Aihe putkahtaa säännöllisin väliajoin esille oppilaiden suusta ja suhtautuminen siihen on aina samanlaista:

"Ope, mie ainakin vaihan koulua jos sie et opeta meitä enää ysillä!!!"

"Ope sun pitää opettaa meitä vielä sittenkin kun me mennään sinne aikuisten kouluun."

"Jos sie et opeta meitä enää ysillä niin mie tulen ainakin siihen luokkaan, jota sie opetat."

"Sitten kaheksannen jälkeen mie roikun sinun jalassa kii ni sie et pääse pois."

IIK!

Ja samankaltaiset keskustelut lähtevät käyntiin myös kun on puhe sijaisista (joita on ollut joissain muissa luokissa, ei vielä toistaiseksi minulla kun eihän tuolta uskalla olla pois...):

"Jos meille tulee sijainen niin mie ainakin sanon sille heti että meiltä loppu jo koulupäivä..."

"Jos sie opet tuut kipeäksi niin sinun pitää sitten soittaa meiän äitille, koska miekään en tule sitten kouluun."

"Mutta entä jos meille tulee sellainen sijainen joka huutaa?"

"Niin tai sellainen, joka pakottaa tekemään sellaisia asioita joita me ei osata?"

Että tällaisia tunnelmia tänään :)

Satumaata

Kun opettaja on mennyt maantietoa 4 päivää kiitolaukkaa, että jakso saadaan tällä viikolla päätökseen, alkaa oppilaiden mitta täyttyä mokomasta hosumisesta. Kesken hikisten karttatehtävien kajahtaa luokassa ilmoille kuuluvalla, pateettisella äänellä koleerikkotytön Satumaa-tango: " Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa...." Onneksi oli pian ruokatunti!

Näin se taas alkaa

Päätinpä tämän luokan kanssa jakaa kolmannen luokan vanhanajan elämää jakson eri vuoden ajoille, mutta nyt kuitenkin on tarkoitus käydä suurin osa läpi.
Työhön orientoituminen on itselle kyllä tuottanut hieman tuskaa kuukauden loman jälkeen, mutta toisaalta taas kun luokkaan pääsee, tietää sinne myös kuuluvansa :D.
Jakso vierähti tänään käyntiin ja totesin, että lienee paikallaan: sain vastauksen kysymykseeni siitä, mitä lapset ajattelevat elämän olleen vaikkapa 100v sitten tai ylipäätään ennen vanhaan------tyttönen vastasi minulle sirkein silmin:" No ainakin kodinkoneet toimivat vesivoimalla!"

Tarinaniskijäksi tässä meinaan vallan ryhtyä, eiköhän tuo suulaalta onnistu.

2 koulupäivän jälkeen

Joululomalla päivärytmi meni täydellisesti pois ruodusta. Tuli nukuttua pitkään ja valvottua myöhään, siksi nämä kaksi aamua ovat olleet aika kalpeita. Lapset sen sijaan olivat yllättävän pirteitä ja rauhallisa. Heti päästiin työntekoon. Tänään olimme maantiedonjaksolla Lapissa. Olen tutustuttanut lapsia Suomen maisematyyppeihin niissä asuvien ihmisten kautta. Angelilaisen porotilan emäntä kertoi meille tänään elämästään ja siitä, miltä Lapissa näyttää.Luokassamme ovat vierailleet mm. viljanviljelijä Aurasta, mökkitalkkari Savolinnan seudulta, puuseppä Alastarosta jne. Henkilöiden kautta Suomi on tullut tutuksi. On hauskaa viritellä tarinoita erilaisten ihmisten elämästä eri puolilla Suomea. Faktaa fiktioiden kautta!
Ajattelin nyt ruveta availemaan pikku hiljaa erilaisia arkistoja, vilkuilkaa niitä välillä. Ehkäpä saamme kerättyä vähitellen jotakin hauskaa ja myös ehkäpä käyttökelpoista talteen.

Kevennystä vuoden alkuun

eli ensimmäisen luokan elämää Rovaniemellä:


Käsityötunti (kutominen ei aina ole niin helppoa...):
Tyttö1:
"Maailmassa on neljä asiaa, joita mie vihaan!!!
Mie vihaan poikia,
mie vihaan ötököitä,
mie vihaan nukkumaan menemistä
ja sitten mie vihaan kutomista!!!"

Tyttö2:
"Ai vihaatko sie meiänkin luokan poikia?"

Tyttö1:
"No en tietenkään vihaa. Enkä mie vihaa iskääkään enkä kristusta.
Mutta kaikkia muita poikia kyllä!!!"


ja vielä toinen keskustelu, joka käytiin ennen joululomalle lähtöä:


Kaksi tyttöä: "Ope me jäädään sinun kans kouluun jouluksi."

Mie: "Opettaja kyllä ajatteli lähteä kotiin viettämään joulua..."

Tytöt: "No voidaanko me tulla mukaan? Ope pliiispliispliispliiiiiiiiiiiis!!!"

Mie: "Mitähän teidän vanhemmat siihen sanoisivat?"

Tytöt: "Ääh, ei niitä haittais, on siellä kotona muitakin lapsia..."

Keskustelu saatiin päätökseen (ja minä sain viettää joulun ilman kahta ipanaa) kun epäilin, ettei joulupukki varmasti löytäisi perille, jos tytöt olisivat minun luona... ;)

Tosi mukavaa kun joku jo kävi!

Taisinpa aloittaa äsken tylsästi! Siis uusi alku - Hyvät gollegat, tervetuloa Spedagomiikan sivulle!

Olisi mukavaa, jos kertoisitte omasta opettajan elämästänne ja voisimme jakaa kokemuksia.

Ihmeltkäämme yhdessä! Jä jättäkää vaikka pieni viesti. Kaikenlaiset kysymykset tervetulleita

myös.

Joululoma on loppu ja arki alkaa!

Jouluviikolla oli niin paljon sählinkiä, että maantiedon jakso jäi kesken. Se täytyis nyt kaapia kokoon viikossa. Taitaa tulla melkoista pikakiitoa. Takaraivossa tykyttää lisäksi lähestyvä näytelmä (5. luokka). Vaihoehtoja olen jo silmäillyt, mutta luokassa on 26 oppilasta ja kaikille pitäis löytää rooli tai sitten kaksoismiehitys, mikä ei tunnu kovin houkuttelevalta.Onko ehdotuksia?