Kiroilemisesta ja muuta

Tässä eräänä päivänä välituntivalvonnasta palaava kollegani kertoi minulle kuulleensa, kuinka kaksi minun tyttöäni oli kiroillut pihalla suureen ääneen. Liikuntatunti oli juuri alkamassa, joten salin ovella pysäytin kyseisen kaksikon ilmoittaakseni, mitä olin tietotoimistosta kuullut. Koska kyseessä ovat varsin itsevarmat, melko kovaääniset ja "vahvaharteiset" emännät, esitin faktat hyvin tiukkaan sävyyn. Seurasi silmien pyörittelyä ja vastaväitteitä tyylin ei sitten varmaan olla kirottu. Sanoin, että nyt puhutte lööperiä, tietolähteeni on täysin varma ja tätähän on kuulemma ollut aiemminkin. Syvä hiljaisuus. Tunnin loputtua palasin asiaan. No, mitenkäs se kiroiluasia? Nyt vastaa toinen topakasti;" Jos on olluki, se loppuu. Ja kerron itse äidille, ei tarvi soittaa." Ja toinen; " Loppu on."
Sitten päätimme säästää kiroilut ylemmille luokille, jos nyt vielä tulee tarvetta moiseen.

Näytelmää on nyt luettu aamutunnin lopuksi aina pätkä kerrallaan. Vähitellen lapsille alkaa hahmottua tarinan juoni ja henkilöiden luonteet. Kovaa spekulointia käydään siitä, kenellä on suurin ja kenellä pienin rooli, vuorosanat laskemallahan se selviää. Lähes kaikki ovat rooleihinsa suhteellisen tyytyväisiä, tosin moni toivoisi, että saisi olla äänessä enemmän! Näytelmässä on 11 prinssiä ja 2 kuningasta. Kun poikia on vain 9, ovat myös tytöt saaneet prinssinrooleja. Yhtä lukuun ottamatta nämä tytöt ovat suhtautuneet tyynesti valintaansa. Tämä yksi lukee nyt prinssinrooliansa nenä nyrpeänä ja yrittää saada jonkun vaihtamaan osia. Olen vain katsellut, miten asia etenee. Joka päivä hän saapuu ilmoittamaan minulle, kenen rooliin hän haluaa vaihtaa. Tähän mennessä kaikki ovat antaneet hänelle pakit. Katsotaanpa, millainen draama tästä syntyy!