Luokallinen kullanmuruja

Minulla on käynyt mainio tuuri, sillä minulla on luokallinen oikeita kullanmuruja oppilaina. Ja viidennellä luokalla he ovat ehdottomasti parhaimmillaan. Viides on lapsuuden kulta-aika, ja todellakin, joka päivä sen voi kokea. Tämän ikäiset osaavat jo paljon ja ovat valmiita kaikkeen. Minun tarvitsee vain antaa aihe ja pistää raamit paikalleen, ja heti alkaa tapahtua. Näin kävi myös Pori-näyttelytöiden kanssa. Lapset ottivat asian välittömästi omakseen. Työt näyttävät valmistuvan ennätysajassa.

Nyt käyskentelevät hevoset vetisellä rantaniityllä, teltta on pystytetty Siikarannan sorakolle, hämärtyvässä illassa onkija heittää vapansa Kokemäenjokeen, tyrskyt lyövät Kallon rantakallioihin, merikotka nousee siivilleen sinisenä hohtavan meren ylle, Yyterin hietikolla kukkii rantavehnä ja lempeät aallot huuhtelevat uimareita ja paljon muuta. Istun luokassa korkella tuolillani ja melkein kyyneleet silmissä katselen sitä intoa ja antaumusta, jolla lasten kotiseuturakkaus avautuu kuviksi.

Ensi viikolla kuvat saavat kumppanikseen runoja, joiden luulen pulppuavan yhtä esteettömästi.
Tätä menoa opettajakin pääsee vielä juhlatunnelmaan ja alkaa toivoa, että olisi sittenkin syntynyt perusporilaiseksi ja saanut Ässä-lippiksen 1-vuotispäivälahjaksi.