Tämä lauantaiaamu alkoi rankalla jumppatunnilla! Se oli tarpeen pään tyhjentämiseksi viime viikon ryvettymisistä. Viikon koettelemukset alkoivat jo maanantaina vanhempainillassa, jossa rauhallinen keskustelu sai yllättäviä käänteitä. Illan päättyessä lähdin pahoilla mielin kotiin. Vanhempainilta poiki soppaa syötäväksi koko viikolle. Mutta tämähän on meidän arkea ja siihen me olemme tottuneet, vai olemmeko? Vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että näitä draamoja tulee ja menee, aina ne jossakin määrin saavat tasapainon järkkymään. Vuosien myötä luulee tottuvansa ja osaavansa asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Päivällä siihen pystyinkin, mutta kylläpä vain kieriskelin monta yötä ajatusten velloessa unettomassa päässä. Paha mieli tuntuu pahalta, ei siihen järki auta.
Luokassamme ovat käynnissä terveystarkastukset. Aina kaksi oppilasta lähtee kerralla aamuntunnin loppuminuuteilla terveydenhoitajan vastaanotolle. Tämä tarkoittaa sitä, että ne kaksi istuvat kuin tulisilla hiilillä koko tunnin, hihittelevät hermostuneina ja kykenevät vain vaivoin keskittymään yhtään mihinkään. Ja ne, jotka ovat jo käyneet tarkastuksessa, kertaavat ja vertaavat kokemuksiaan ja jakelevat auliisti neuvoja lähtijöille. Tunti keskeytyy vähän väliä, kun keskustelu kiihtyy äänekkääksi väittelyksi esim. siitä, miten pituusmittaukset tulevat vaikuttamaan vaikkapa liikuntatuntien jonojärjestykseen tai sattuuko verikokeen ottaminen. Opettaja on ihan out kuvioista, kun hän ei ole käynyt vastaavassa tarkastuksessa just tällä terkkarilla, eikä näin ollen ymmärrä mitään. Kyllä vertaistuki on tässäkin valttia!
Rokotusten, verikokeiden, pituus- ja painomittausten lomassa olemme kaikesta huolimatta päässeet historian jakson loppuun. Ehdimme kuin ehdimmekin käydä kaikki suunnitellut asiat läpi, mutta Kreikan historialle on suotava oma jaksonsa maaliskuussa.
,
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Minulla puolestaan alkoi tämä lauantaiaamu lasten kanssa koulussa...
Avoimien ovien päivä.
Meidän luokassa kävi ehkä parisenkymmentä vierasta, jotka osasivat käyttäytyä varsin mallikelpoisesti, mutta lapset menivät aivan puihin.
Ipanoita jännitti niin paljon, että "laiva on lastattu"-leikki oli aivan liian kamalaa ja vaikeaa ja R-kirjaimella alkavia sanojahan ei nyt maailmasta niin kovin helpolla löydy...
Pieni tuskanhiki meinasi pukata myös opettajalle, mutta kunnialla selvittiin pääainetunnista ja vielä sitä seuranneesta kuukausijuhlastakin.
Kovin vaan jää lyhyeksi viikonloppu kun lauantaikin kouluillaan.
Ehkä vahän nahka paksuuntuu vuosien myötä, mutta totta on, ettei pahasta mielestä kokonaan pääse eroon. Ja yöllä varsinkin harminaiheuttajat tahtovat kiertää pitkin poikin pääkoppaa. Erityisesti harmittaa se, että vasta yöllä sitä keksii kaikenlaista nasevaa sanottavaa siihen, mikä vanhempainillassa yllättää niin, ettei sillä hetkellä osaa sanoa mitään. Taitaa silti olla parempi, että jää sanomatta.
Itse olen yrittänyt olla provosoitumatta. Parempi jättää eräät mielipiteet omaan arvoonsa ja jatkaa 'muina miehinä' - vaikka siitä mielensä pahoittaa.
Kohta on hiihtoloma ja tänään saa syödä laskiaispullaa!
Lähetä kommentti