Viikon päästä

Viikon päästä alkavat suuren draaman päivät. Näytelmäjakso pyörähtää käyntiin, ja sitten eletään 4 viikkoa kuin muilla mailla. Onhan se ihanaa! Suunnitelmat ovat jo pitkällä, pian nähdään, kuinka ne toimivat käytännössä.

Rekvisiittaa tarvitaan oikeastaan aika vähän. Näppäräsormiset oppilaat valmistavat nokkospaitoja matonkuteista, leikkaavat joutsenien silhuetit ja rakentavat veistotunnilla parvekkeen kaiteet. Satoja paperiruusuja on jo ryhdytty askartelemaan. Koulun mahtavasta puvustosta löytyvät asusteet lähes kaikille. Papukaijan puku ja sävellykset lauluihin on tilattu. Onko tämä näin helppoa?

Ai niin, kukaan ei osaa vuorosanoja, eikä kenelläkään ole aavistustakaan, milloin astua näyttämölle. Alusta on siis aloitettava. Ja voin kuvitella, kuinka eräs joukko painelee pitkin salia, eikä jaksa 15 minuuttia kauempaa koko hommaa, vaan ryömii lavan alle ja on koko ajan myöhässä tai väärässä paikassa, eikä muista mitään mitä piti tehdä.

Mutta kuten olen jo aiemmin todennut; meiltähän ei konstit lopu. Olen kehitellyt koko joukon oheistöitä, joista tärkeimpänä näytelmäjakson vihko. Vihkoon laaditaan kohtausluettelot, selostukset omasta roolihahmosta ja tämän osuuksista kussakin kohtauksessa. Lisäksi piirretään kunkin kohtauksen näyttämönäkymä jne... Ja jotta homma ei loppuisi, aina välillä solmitaan nokkospaitaa ja ruusujen väsäämistäkin riittää.

Että näillä eväillä mennään, uhosi opettaja tänään pääsiäisloman vahvistamilla voimilla!

Kuvataidetunti ja piirustushaluton oppilas

Yleensä piirustushaluton oppilas on poika. Hän pitää matematiikasta ja muista kirveellä veistetyistä suorista linjoista. Hänestä tulee isona insinööri, steinerkoulun käynyt sivistynyt insinööri.
Yhdeksännellä tälle pojalle opetetaan hiilitekniikkaa. Hiili sotkee sormet ja puseron, mitä naispuoliset oppilaat eivät mitenkään kestä. Insinööri mustaa koko paperin ja sanoo, että valmista on. Tällä metodilla hän tekee suurimman osan töistään: 5 min ja valmista on.
Kympillä johdattelen oppilasta linotöiden jyrkästi rajaavaan maailmaan. Ajattelen innokkaana jo etukäteen, että tästä poika varmasti kiinnostuu. Oppilas jyrsii linolevyn läpi reiän. "Ei onnistunu."
Hiki otsalla opettaja ajattelee 11.luokkaa. Pitäisi palata maalaamisen pariin. Jostain kumman syystä maalaten oppilas saa aikaan kuvan, johon on itsekin tyytyväinen: auringonlasku ja linnanrauniot. Insinöörin sisällä asuu siis romantikko?
Piirustushaluton oppilas valitsee vain pakolliset kuvataiteen kurssit. Vihkonsa reunaan hän jatkaa piirtelyä. Yleisin aihe on tuttu karjalanpiirakka, kirkkovene, miten tätä ikivanhaa kuvaa kutsuttaneenkin. Sama aihe toistuu puheessa välikkeenä, pilkun sijasta.

Ah! Viikonloppu!!

Miten sitä odottaakin niitä kahta aamua, että saa nukkua niin kauan kunnes nahkavekkarit herättävät...joskus voi jopa senkin jälkeen torkkua puolitokkurassa, jos veljesten riekkuva leikki ei muutu veriseksi tappeluksi.
Takaraivossa tosin jyskyttää jo vuosittaiset sepustukset oppilaiden menestyksestä kuluneena vuotena ja kesärunojen kasaan kaapiminen tuntuu takkuavan viikosta toiseen. Solmujen kuvat ovat olleet jo pöydälläni kaksi viikkoa, mutta ainoa mitä olen kyennyt tekemään niille, on pikainen selaaminen. Jos saisi edes homman auki, niin siitä se sitten taas lähtee. Sen verran olen päässyt eteenpäin, että tänä vuonna ammattirunojen sijasta annankin "kesärunoiksi" suomalaisia sananlaskuja ---iskuja suoraan sydämeen ja huumorinsuoneen. Suonen sykkiminen on vaan ollut hidasta.
Joitakin vuosia sitten, kun lapseni olivat pieniä ja vietin aikaani mm. hiekkalaatikon reunalla, huomasin, että vau!! Kevät tulee ja uutta syntyy---sen kokemuksen olin lähes tulkoon unohtanut edellisen kahdeksan vuoden pestin aikana. Aikani kului niin oppisisältöjen kuin lausuntojenkin parissa sisätiloissa.
Tässä sitä taas ollaan ja jahkaillaan, josko se inspis iskisi muutoin kuin pakon edessä...muistanpa kollegani jos toisenkin saapuneen kevätjuhliin hameen helmat viuhuen tai ylipirteä ilme naamallaan A4-pinkka kainalossa ilman yöllistä lepoa. Pyrin kuitenkin aktiivisesti siihen, että homma hoituisi vähän niin kuin itsestään ja ennen kuin kajahtaa " Jo joutui armas aika...".

Tule, inspis, tule!!

Kiroilemisesta ja muuta

Tässä eräänä päivänä välituntivalvonnasta palaava kollegani kertoi minulle kuulleensa, kuinka kaksi minun tyttöäni oli kiroillut pihalla suureen ääneen. Liikuntatunti oli juuri alkamassa, joten salin ovella pysäytin kyseisen kaksikon ilmoittaakseni, mitä olin tietotoimistosta kuullut. Koska kyseessä ovat varsin itsevarmat, melko kovaääniset ja "vahvaharteiset" emännät, esitin faktat hyvin tiukkaan sävyyn. Seurasi silmien pyörittelyä ja vastaväitteitä tyylin ei sitten varmaan olla kirottu. Sanoin, että nyt puhutte lööperiä, tietolähteeni on täysin varma ja tätähän on kuulemma ollut aiemminkin. Syvä hiljaisuus. Tunnin loputtua palasin asiaan. No, mitenkäs se kiroiluasia? Nyt vastaa toinen topakasti;" Jos on olluki, se loppuu. Ja kerron itse äidille, ei tarvi soittaa." Ja toinen; " Loppu on."
Sitten päätimme säästää kiroilut ylemmille luokille, jos nyt vielä tulee tarvetta moiseen.

Näytelmää on nyt luettu aamutunnin lopuksi aina pätkä kerrallaan. Vähitellen lapsille alkaa hahmottua tarinan juoni ja henkilöiden luonteet. Kovaa spekulointia käydään siitä, kenellä on suurin ja kenellä pienin rooli, vuorosanat laskemallahan se selviää. Lähes kaikki ovat rooleihinsa suhteellisen tyytyväisiä, tosin moni toivoisi, että saisi olla äänessä enemmän! Näytelmässä on 11 prinssiä ja 2 kuningasta. Kun poikia on vain 9, ovat myös tytöt saaneet prinssinrooleja. Yhtä lukuun ottamatta nämä tytöt ovat suhtautuneet tyynesti valintaansa. Tämä yksi lukee nyt prinssinrooliansa nenä nyrpeänä ja yrittää saada jonkun vaihtamaan osia. Olen vain katsellut, miten asia etenee. Joka päivä hän saapuu ilmoittamaan minulle, kenen rooliin hän haluaa vaihtaa. Tähän mennessä kaikki ovat antaneet hänelle pakit. Katsotaanpa, millainen draama tästä syntyy!

Näytelmän teosta

Oppilaiden kanssa 12. luokan näytelmää tehdessä voi tapahtua seuraavaa:
- Näyttelijä tippuu kulissi-ikkunasta ja katkaisee kätensä.
- Näyttelijä ihastuu toiseen näyttelijään, nojailevat toisiinsa luokkaretkellä, menevät myöhemmin naimisiin ja hankkivat lapsia.
- nyrkkitappelu (oppilaat keskenään)
- lyönti avokämmenellä oppilastoverin poskelle, kun toinen ei ole opetellut repliikkejä ajoissa (varottava ärsyttämästä perfektionistisia tyttöoppilaita)
- Näyttelijä putoaa lavalta esityksen aikana.
- Nahkatakki syttyy tuleen. Tästä variaatioita, mm. tyyny syttyy tuleen.
- Tarpeisto on hukassa, esim. avainkohtauksessa tarvittava pistooli tai sivuhenkilön irtoparta.
- Puhumattakaan että näyttelijä itse on hukassa ja hälytetään paikalle kotoa tapetoimasta.

Kuuluisia lauseita, joita ei olisi koskaan uskonut näytelmäharjoituksissa lausuvansa: "Ei saa harjoitella suudelmaa liikaa, että luontevuus säilyy."

Haetaan ensi vuoden näytelmää, jota ei tietenkään löydy. Kuusi miesroolia, kaksi naisroolia. Shakespeareen ei ihan ryhmää riitä. Ehdotuksia?