Onko koulutyö vaiko kaamos niellyt opettajat?

Onpahan reippaasti yli puoli vuotta viuhahtanut tämän blogin ohi :o!

Toki työ nielee, mutta eiköhän sitä nyt joskus ennätä tännekin. Ajallisesti puolet tämän kuluvan kouluvuoden töistä taitaa olla "plakkarissa", ja taas kevätkiireet häämöttävät edessä päin---ihan vielä niitä ei uskalla ajatella. No, tosin sen verran, että josko loisi komiasti Wordilla jokaiselle oppilaalle oman nimen kansioon-----olisipahan ainakin aloitettu ajoissa. Ja sekin on jo jotain (kannustaa itseään).
Tässä vaiheessa Porin historia kumajaa pään sisässä ja Kalevalan liekit alkavat nousta hiilloksesta --siis kyseessä "muhimisvaihe". Teen jaksoni nyt toisella tavalla kuin edellisellä kerralla ja odotan "valaistumista" eli sitä, että jakso tuntuu minulta "itseltäni". Toki se oli viime kiekallakin sitä, mutta välissä taitaa olla melkein viisitoista vuotta ja niin sekä minä että maailma ovat muuttuneet--onneksi sentään Kalevala pysyy. Vai pysyykö? Törmäsin nimittäin juuri uusimmassa Yhteishyvässä olevaan pieneen tekstiin, jossa kouluneuvos Kirsti Mäkiselle(Lasten Kalevalan kertoja) esitettiin kysymys siitä , mitä annetavaa Kalevalalla on nykyihmiselle.
Ja näin hän vastaa:" Kalevalan Kullervo kertoo terroristin ajattoman kehitystarinan. Joukahainen uhittelee vanhalle viisaalle Väinämöisellle. Ilmarinen takoo teknologiasampoa. Aino torjuu yhteisön aikuiselle naiselle asettamat velvoitteet. Lemminkäinen viettelee ja hylkää. Kalevalassa on nuoren miehen yksinäinen itsemurha mutta myös mahtihäät, joissa kaksi vihamielistä sukua rakentaa sovintoa. Ja Väinämöinen luo suomalaista taidetta kanteleella, joka saa massat hurmoksiin ja muistuttaa sitä paitsi erehdyttävästi sähkökitaraa. Kalevala on täynnä vanhoja taruja, mutta se on myös täyttä nykyaikaa."

Homma taitaa asettaa opelle ihan toiset ulottuvuudet, ajattelin hieman toisella tasolla oppilaitani puhutella. Siitä muokatkoon sen omaan maailmaansa, ehkä se oikea taso löytyy.